Harrastepesis

KaLPa-perheen kivijalka

Hauskanpidon alkulähteellä

Pesis ei ole niin vakavaa. Parhaimmillaan se on jatkuvaa itsensä ylittämistä ja riemunkiljahduksia. Onnistumisen riemu tarttuu helposti muihinkin, ja lopulta kahden tunnin jälkeen kentältä poistuu hikisiä ja hymyileviä ihmisiä – keho täynnä endorfiinia.

Kannelmäen LaakaPallo sai aikoinaan alkunsa muutaman kaveruksen ideasta lähteä sunnuntaisin pelaamaan pesäpalloa läheiselle leikkikentälle. Sama letkeä ilmapiiri pätee edelleenkin treeneissämme. Emme niuhota turhista, vaan olemme tulleet viettämään laadukasta aikaa rakkaan pelin parissa – ystävien seurassa.

Höntsäpesiksessä tarjoamme kaikille mahdollisuuden päästä kokeilemaan ja harrastamaan kansallispeliämme ilman pelkoa epäonnistumisesta. Useimmilla meistä on takana koulupesis-tausta. Tavoitteenamme onkin karistaa mahdolliset ikävät koululiikuntamuistot ja luoda pesäpallosta varteenotettava kuntoliikuntamuoto myös aikuisille. Tämä voidaan saavuttaa avoimella asenteella, laadukkailla välineillä sekä onnistumisen elämyksillä.

 

Taitotasolla ei niin väliä…

Osalla meistä on takana pitkä ura liiton alaisissa sarjoissa, kun taas osa meistä on pelannut pesistä viimeksi ala-asteella. – Silti pelaamme kaikki samaa peliä hymy huulilla! Kokeneemmat pelaajat opastavat tarvittaessa lajitekniikassa ja neuvovat pelin taktisessa puolessa. Lajin hienous piileekin siinä, että hyvin lyhyessä ajassa on mahdollista huomata kehittyneensä huimasti. Jopa yksien treenien aikana kehitys saattaa olla käsinkosketeltavissa.

 

Vakiokenttävuoro helpottaa aikataulun suunnittelua

Kokoonnumme kesällä 2017 Kannelmäessä, Kaarelan puukoulun hiekkakentälle keskiviikkoisin klo 17:30. – 19:30.

Osa meistä tulee myöhemmin – osa joutuu poistumaan aikaisemmin. Hyvässä seurassa ajantaju usein hämärtyy ja joskus saatammekin vahingossa myöhästyä seuraavasta paikasta. Olemme aikuisia ihmisiä ja voimme tulla ja mennä miten aikatauluhimme sattuu sopimaan. Pelaamme syksyllä niin pitkään kuin valo antaa myöten.

Osalla meistä saattaa olla mukana lapsia, jotka viihtyvät viereisellä leikkikentällä. Joskus kentän laidalle eksyy puolisoita tai isovanhempia katsomaan lasten perään. Saman valvovan silmän alla viihtyvät hyvin myös ”naapurin kakarat”. Emme turhaan puhu KaLPa-perheestä, sillä onpa osa meistä kentällä tavanneista perustanut jopa perheitäkin.

 

Pesäpallo on yksi halvimmista harrastuksista

Tutkitusti pesäpallo on yksi halvimmista harrastuksista. Meilläkään parin kerran kokeilu ei maksa mitään!

Mikäli innostut harrastuksesta, pääset liittymään mukaan KaLPa:an maksamalla yhdistyksen 30 €:n vuotuisen jäsenmaksun. Tällä maksulla katetaan urheilu- ja ensiapuvälineistön ylläpitokustannukset sekä Helsingin kaupungin perimät kenttävuokrat. Mahdollisella ylijääneellä osuudella vietetään yhteistä kivaa virkistysviikonlopun merkeissä.

u

Mitä

Rentoa pesiksen pelailua
hyvällä fiiliksellä!

Missä?

Kaarelanraitti 5
00430 HELSINKI

}

Milloin?

Keskiviikkoisin
klo 17:30 eteenpäin

Kaarelan puukoulu

Kaarelanraitti 5
00430 HELSINKI

Pin It on Pinterest

Share This